Olimme Tommin kanssa hyvin tietoisia, että työmäärä ravintolassa on varmasti koulua rankempaa, 8h päivät tulisivat ottamaan jalkoihin ja kuluttamaan paljon energiaa ja Italialaisessa ravintolassa myös kielimuurin kanssa työskenteleminen kuluttaisi energiaa. No, jos täällä olisi 8h päiviä niin se olisi todella helppoa, 8h päivät olisivat siunaus. Olen tehnyt kuukauden aikana yhden, tasan YHDEN 8h työpäivän. Muuten työpäivät ovat 9-14h.
Tämä viikko on ollut ehkä rankin kaikista. Maanantai ja tiistai olivat vapaat. Sen jälkeen alkoikin aamupala-päivällisrumba. Hoidin aamupalan ja lounaan keskiviikkona (7.30-16) ihan ok päivä, ei paha ollenkaan, ainoa normaali päivä. Sitten tuli torstai, tein töitä aamupalan klo 12 asti, sitten menin illalla klo 18 töihin ja pääsin töistä klo 23 (9,5h töitä). Pääsin töistä melko ajoissa, mutta Tommilla menikin keittiöllä pitkään ja minun piti odottaa puolivalveunessa että Tommi pääsee taloon sisälle, koska meillä on vain yksi avain!
Sitten tuli perjantai, menin töihin alle 6h yöunilla, hoidin aamupalan, kävin päikkäreillä ja takaisin töihin klo 18. Taas ilta venyi, koska taas jouduin odottamaan Tommia töistä. Lauantaina aamupalalle, jopa 7h yöunilla. Taas aamupalan jälkeen päikkäreille ja klo 18 takaisin töihin. Kroppa alkoi olla jo melko sekaisin tästä rytmistä. Toivoin että ilta olisi helppo ja lyhyt ja pääsisin ajoissa pois. No kävi ilmi että hotellilla oli saman aikaisesti kolme tapahtumaa. Häät, 50-vuotis hääpäiväjuhlat ja motorsport porukan illallinen. Kaikki meni hyvin, kunnes kaksi työntekijöistä (joilla oli aamupala seuraavana aamuna) lähti pois jonka jälkeen työntekijöitä oli aivan liian vähän. Kaikki piti siivota, 500 lasia tiskattavana ja kiillotettavana, aamupala sali laitettavana valmiiksi seuraavaa aamua varten. Kaaos mikä työpisteellä oli niiin järkyttävä. Ilta venyi ja venyi ja tunnit menivät todella nopeasti eteenpäin. Yhtäkkiä kello oli 3 yöllä, olin ollut hereillä aamu 7 asti eli 20h. Kroppa huusi apua. pyysin päästä kotiin ja onneksi se minulle suotiin. Olin töissä yhteensä 14h.
Tänään olen siis saanut nukkua taas alle 7h, kroppa on sekaisin koska en ole nukkunut, syönyt tai tehnyt mitään muuta kuin töitä. Työmäärä Italiassa on siis huomattavasti erillaisempi kuin Suomessa. Onneksi huomenna on vapaa päivä. Tämä työmäärä on tuttua ravintolan työntekijöille, eivätkä he tuntuneet olevan moksiskan eilisestä myöhäisestä yöstä tänä aamuna, näin Suomalaiselle nuorelle tämä tuntuu todella todella raskaalta. Toivottavasti työmäärä ensiviikolla helpottaa.
Ensiviikosta tulee myös mielenkiintoinen, koska harjoittelijoita tulee 7 lisää, kaksi Ranskalaista ja 5 Italialaista, kaikki tyttöjä. Myös staffhousella tulee ahtaampaa kun yritämme kaikki mahtua asumaan saman katon alla ja vessoja on vain kaksi, joten toivottavasti kukaan tytöistä ei ole aamusuihkuttelija tai "pitää laittaa hiuksia kolme tuntia"-tyttö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti