keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Alkuviikon tapahtumia

Uusi viikko on alkanut. Maanantaina oli töissä ihan normaalia menoa, päivä meni nopeasti ohi ja koska eilen oli vapaa päivä ei maanantaina oikeastaan muuta ajatellut.

Eilen sitten vapaa päivän kunniaksi lähdimme Tommin kanssa seikkailemaan Bolognaan. Taksilla Imolaan ja Imolasta sitten junalla Bolognaan. Juna matkustaminen on todella erillaista, ei konduktöörejä! lippu pitää ostaa ja leimata asemalla ennen junaan nousua, tietenkään aseman lipunmyyjä ei puhunut englantia joten meidän piti keksiä ite miten lippu leimataan. Ei se onneksi ollut niin vaikeaa!

Bolognassa päivä meni mukavasti nähtävyyksiä ja taloja ihaillen. Kävelimme pääkatuja ja kävimme muutamissa kaupoissa shoppailemassa. Muutamia tuliaisia tuli ostettua jo ;) 

Bolognan jälkeen palasimme Imolaan, jossa menimme leonardokseen shoppailemaan ja hakemaan ruokaa kaappeihin. Ostimme myös staffhouselle uuden vessa harjan koska vanha oli niiiiiiiiin kuvottavassa kunnossa. Takaisin talolle tulimme taksilla, jota odotimme melkein tunnin verran. Italialainen tyttö soitti taksifirmalle kaksi kertaa (kielimuurin takia) puolestamme ja koska taksia ei 40min odotuksen jälkeen siltikään näkynyt minä soitin sinne ja yritin selittää missä olemme ja meni 10min kun taksi tuli, vihdoin.

Sitten vähän kuvia matkan varrelta! 

Älä ylitä raiteita, käytä Subia! 

Rakennus ja patsas jolla on epämuodostunut takamus!

Ihan oikeasti minä olen täällä!

Katukuvaa

Löydettiin Bolognasta Apple-store, käytiin testailemassa ipadeja ja iphoneja ja muita apple tuotteita

Oli pakko mennä sisään ja shoppailla

Raunioita keskellä kaupunkia, todella mahtavan näköinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti