Loppuraportti

Muutamia päiviä jo Suomen ihanassa viileydessä vietetty. Jotenkin pelotti palata takaisin Suomeen, mutta kun kotiin pääsi ja omaan sänkyyn nukkumaan niin kaikki jotenkin tuntui samalta kuin aina ennenkin. Kun saavuimme suomeen olin ollut jo yli 30h hereillä, ilta meni ihmetellessä, Olinko oikeasti 3kk Italiassa? ei vieläkään tunnu siltä. Jotenkin ei osannut ajatella että on kotona ja että on ollut niin kauan pois, mikään ei ole muuttunut, olisiko jonkun pitänyt muuttua?

Kaikista eniten mietityttää kun juttelee muiden ihmisten kanssa, että olenko minä muuttunut? katsovatko ihmiset minua nyt eri tavalla? en ole huomannut että katsoisin muita ihmisiä eri tavalla. Jännä tunne tämä kotiin paluu. Kiva olla lomalla ja vain olla hetki, 3kk aikana tuli tehtyä vain töitä töitä töitä, ei tullut kovin paljon rentouduttua. Eikä kyllä lomallakaan tekeminen lopu kesken. Terassinrakennusprojekti tuli aloitettua Ollin kanssa ja kämpän suursiivousoperaatio, muuton jälkeen ei ole kukaan kunnolla joka nurkkaa siivonnut, joten nyt kun on aikaa niin yksi huone kerrallaan kaapit ja laatikot läpi!

Mutta ei voi muuta sanoa kuin että ihana olla kotona, ihana olla Suomessa ja Italialaista jäätelöä on ikävä. Tulee varmaan vielä kirjoiteltua tunnelmia kunhan oikeasti tajuaa että on kotona ja että oli 3kk Italiassa. Mutta nyt keittiönkaapit odottavat!

Ciao!

Muutama päivä jäljellä

Enää 2 yötä Italiassa ja sitten koittaisi taas kylmä ja ankea Suomi. Olen kyllä innoissani että pääsen pois täältä. En Italiasta vaan tästä työpaikasta ja staffhousesta. Oma asunto, oma sänky, oma mies, oma vessa! kuinka paljon voikaan ikävöidä omaa vessaa. Kun jaat vessan 20 muun ihmisen kanssa niin ymmärrät.

Eniten jään kaipaamaan ihmisiä, ruokaa ja jäätelöä. Italiaakin tulee varmaan ikävä, kaupunkien arkkitehtuuria, maisemia, tabaccerioita ja halpoja pikku kauppoja!

Keittiöllä työskentely oli haastavaa, nopea tahtista ja kuumaa, pahimpana päivänä keittiöllä oli yli 50 astetta lämmintä. Mutta silti nautin siellä olosta, ihmiset vitsailivat ja kiusasivat toisiaan, mukavaa porukkaa. Myös se että sain työskennellä Dani kanssa pastassa oli kivaa, ei enää alkupala leipiä!  Keittiöllä tuli myös huomattua se kun Chef eli pomomme Umberto tuli paikalle kaikkien naamat kääntyivät vakavaksi, tunnelmasta tuli ahdistunut ja ankea. Kuinka paljon pienen miehen ego voikaan saada aikaan.

Työpaikkaa ei todellakaan tule ikävä, sain vasta kuulla että keittiö henkilökunnasta Luigi on ollut vasta 4kk töissä, Dani reilu 3kk ja San-Luca aloitti meidän jälkeen, eli porukka vaihtuu todella nopeasti. Edelliset kokit olivat olleet alle vuoden töissä myös. Salin puolelta lopettaa nyt meidän kanssa samaan aikaan neljäs vakityöntekijä! neljäs, millä tämä paikka pysyy pystyssä? no mafia porukan rahoilla, Tommi kertoi että asiakkaalla oli ollut ysimilinen laukussa ja satasen tippejä oli annettu päätarjoilijoille, hieno paikka työskennellä.

Mutta nyt on tehtävänä pakata 3kk elämä laukkuihin ja tulla suomeen!

Kuvia kuvia kuvia

 

Keittiön työporukkaa, puolet harjoittelijoita ja loput vakituisia!

 

Näiden miesten kanss on ollut ilo ja kunnia työskennellä, Vasemmalta: Luigi, San-Luca, Dani ja Bruno

 

 Kyllä mulle tämmöinen kesäauto kelpais!

14pv jäljellä

2 viikkoa, 14pv, 336h jäljellä, käsittämätöntä kuinka nopeasti aika täällä on mennyt. Toki aika menee nopeasti kun tekee päivässä 10-12h töitä ja lopun ajan nukkuu, lepää tai vain on. Ei ole aikaa eikä energiaa mihinkään muuhun.

Viimme viikon aikana keittiöllä sain tehdä perusjuttuja alkupalaleipien parissa, sain myös olla mukana häiden ruoka-annosten teossa. Tällä viikolla Dani oli pyytänyt Brunolta luvan ottaa minut siipiensä suojaan pastaan, eli olen Danin henkilökohtainen käsipari, ei enää alkupala leipiä. Danin työhön kuuluu pasta, pastaruoat ja pasta-annokset ja kaikki mikä liittyy pastaan. Keittiöllämmehän on siis 4 pääkokkia, Dani pastassa, San-Luca alkupala, Luigi liha ja Bruno joka toimii keittiömestarina eli tekee vähän kaikkia. Sitten on Sara, Robin, Daniel jotka hoitavat leipomon ja jälkiruoat.

Tällä viikolla olen siis nähnyt ja saanut tehdä aivan uusia juttuja. Maanantaina sain uusia kavereita, eläviä hummereita, onneksi en joutunut niitä laittamaan pataan, juttelin ja lohduttelin niitä kyllä. Raukkaparat olivat elävänä sidottuina laatikossa. Olen saanut repiä Alien-kaloilta silmiä ja selkärankoja, todella kuvottavaa hommaa! Eilen sain tehdä rapu-sieni-lasagnea Brunon avustuksella. Sitten päivien aikana puhdistelen ravunpyrstöjä, pilkon vihanneksia, siivoan, kaikkea perushommaa. Toivoisin että ensiviikolla saisin olla Luigin avustajana lihassa, näkisin senkin sitten, vaikka keittiöllä näkeekin mitä muut tekevät vaikka tekisi jotain muuta.

Tiistaina minulla oli vapaapäivä, päivä meni nukkuessa ja kävin Leonardoksessa Brunon kyydillä. Ostin 4 kassillista ruokaa, 2 hengelle, no tällä ruoka määrällä toivottavasti eletään loppuaika.

Sitten muutama kuva kalakavereista ja keittiöltä!

 

Alien-kala (calamari), nuo silmät aina revin irti ja suun joka on lonkeroiden sisällä.

 

Hummeli-kavelit vielä elossa.

 

Pääkeittiö, vasemmalla puolella pasta, oikealla liha, päädyssä alkupala. Kaikki laitteethan toimivat kaasulla, joten kaasuliesien, uunien ja parilloiden käyttö on jo tuttua. Keittiön ilmastointi on todella surkea jonka takia keittiöllä välillä on yli 50 astetta lämmintä.

 

Jääkaapit oikealla järjestys: Liha, mix, juusto ja vihannes. vasemmalla pari pakastinta. Keittiöllä on myös isopakastin johon mahtuu noin 20 ihmistä sisään jos se olisi tyhjä, kutsun sitä Suomeksi, koska kun sinne menee tuntuu kuin kävelisi Suomessa noin 10-15 asteen pakkasessa. Sinne saa aina mennä viilenemään kun tulee kuuma.

Rusketusraidat

Tänään ensimmäistä kertaa sain rusketusraita kunnolla näkyviin, se vaati paljon aurinkoa ja vähän aurinkorasvaa mutta minä tein sen! nyt olen valmis tulemaan Suomeen! mutta vielä 21pv jäljellä.

Maanantaina oli vapaa päivä, kävimme Tommin kanssa taas Riminissä. Tällä kertaa enemmän shoppailureissulla kun viimmeksi aika meni rannalla ja uidessa. Reissussa oli paljon mutkia koska alkuperäinen suunnitelma oli mennä Ravennaan, juna-asemalla kaikki muuttui, ehkä ensiviikolla Ravenna tai Firenze! Riminissä jäimme yksityiseen autotalliin jumiin, kun tallin ovi meni kiinni eikä sitä saanut sisäpuolelta auki. Onneksi löysimme vaihtoehtoisen oven mistä mennä ulos. Talliin siis menimme hienojen autojan takia (kuvia lopussa) ja koska ovi oli auki. Vettäkin satoi, paljon, kastuimme, mutta onneksi +30 asteen lämpö kuivatti.

Tiistaina sain toimia Brunon eli keittiömestarimme harjoittelijana, koska keittiöllä aloitti kaksi uutta poikaa niin ne tekivät helpompia hommia ja minä sain haasteita! oli mahtava työskennellä parhaan kanssa, tiistai oli onnellisuus päivä, olin onnellinen, energinen, iloinen. En ole pitkään aikaan täällä tuntenut sellaista, koska työ täällä on raskasta, väsyttävää, välillä tylsää ja ikävää. Mutta tiistaina kaikki oli hyvin, vaikka illalla jouduin "paska"hommiin niin silti, mikään ei pilannut päivääni.

Eilinen keskiviikko meni alkupalojen kanssa ja häslätessä. Illalla oli 270 asiakasta ravintolassa syömässä, joten kiire oli ja jalkoihin sattui todella paljon 12h työpäivän päätteeksi, mutta tieto siitä että tänään on vapaa päivä lohdutti jalkojani.

Tänään, en ole tehnyt mitään. Otin aurinkoa, sain yleisöäkin kun talon pojat tulivat ulos varjoon juttelemaan kun minä otan aurinkoa sohvalla makoillen! :D

Suomenkielessä on hyvä puoli se että kukaan ei ymmärrä sitä, ei sanaakaan. Joten olemme Tommin kanssa antaneet lempinimiä ihmisille, suomeksi, että voimme keskustella ihmisistä ilman heidän huomiotaan. Lempinimet ovat ehkä välillä loukkaavia mutta haittaakse?

Seuraavaksi kuvia Riministä ja allasbileistä

 

Tämä oli yksi syy miksi menimme autotalliin mihin meidän ei ehkä olisi pitänyt mennä, aivan upea, punainen, nahkapenkeillä, mulle tämmöinen kiitos <3

 

Aukiolla

 

Allasbileet, vasemmalla puolella katon alla on allaskeittiö ja peremmällä katoksen alla baaritiski,  ja ihmisiä oli paljon!

 

Lopuksi kuva jostain todella herkullisesta!

 

En tiedä päivä

En tiedä mistä kertoisin. Kertoisinko siitä kuinka en ole tehnyt 7pv yhtään mitään tai no käytiinhän me Tommin kanssa Imolassa maanantaina. Kertoisinko koti-ikävästä, joka kasvaa koko ajan, varsinkin kun on 7pv aikaa ajatella kotia, perhettä, rakkaimpaani. Vai siitä kuinka ihmeessä tämä työpaikka pysyy kasassa, koska taas yksi työntekijöistä lopettaa. Voisin toki kertoa vähän kaikista, onhan tässä aikaa.

Viimme viikonloppu meni vahvoja kipulääkkeitä syödessä ja todetessa että ne eivät auta. Niimpä maanantaina, kun Tommillakin oli vapaa päivä, lähdimme Imolaan apteekkiin ja ruokakauppaan. Apteekki käynti oli hauska, varsinkin kun apteekkari kysyi nauraen ”what happened?” , yritin sitten selittää että selkä on kipeä. Saako apteekkari nauraa lääkkeitä myydessään? Eikö se ole vähän epäkohteliasta, jos toinen on kipeä? No joo, ei takerruta siihen. Leonardos kauppakeskuksesta lähti taas paljon tavaraa mukaan, ostimme yhden matkalaukun lisää Tommin kanssa, että saamme kaikki tuliaiset ja ostokset suomeen, onneksi laukkuja saa halvalla. Ja kaupasta ruokaa, paljon ruokaa, sairaslomalla tulee syötyä paljon!

Koti-ikävä on kummallinen asia. Se iskee kun on aikaa, kun on töissä ja tekee töitä 10h päivässä ei ole aikaa ajatella. Onneksi taas huomenna jatkan töitä ei ehdi ajatella ikävää. Ajattelee vain sitä että on enää kuukausi siihen että pääsee kotiin. Aika täällä on mennyt todella nopeasti. Kaksi kuukautta on kadonnut johonkin taivaan tuuliin, huomaamatta.

Työpaikkamme on todella ihmeellinen, sinä aikana kun olemme täällä olleet neljä työntekijää, palkallista työntekijää on lopettanut. Kaikki työntekijät joiden kanssa olen jutellut ovat sanoneet että jos heillä olisi vaihtoehtoja he lähtisivät samantien. Mutta täällä ei ilmeisesti ole töitä tarjolla. Työntekijät ovat orjia, kaikki työskentelevät 10-16h päiviä, he saavat kuukausittain palkkaa ja palkka ei muutu vaikka tekisit 1000h kuukaudessa töitä. Vaihtoehtoja ei ole, koska työntekijöitä on niin vähän, heidän jotka ovat töissä on raadettava kuin orjat. Ihmiset ovat todella väsyneitä, koska kaikilla on vain yksi vapaapäivä viikossa. He eivät ehdi nähdä lapsiaan, perhettään oikeastaan ollenkaan. Se on surullista. Mutta jos vaihtoehtoja ei ole niin minkäs teet?

Sitten jotain positiivista, vietimme eilen sosiaalista iltaa. Pojat pelasivat vähän jalkapalloa pihassa, tilasimme pitsaa, hot dogeja ja ranskalaisia. Söimme ja joimme hyvin, juttelimme, nauroimme ja odotimme seuraavan yön maanjäristystä. Niin tosiaan. Täällä ollessamme on nyt tullut kaksi isoa maanjäristystä. Ensimmäinen 20.5 ja toinen eilen 29.5, molemmat pääsivät suomen uutisiin. Eilen myös saimme kokea jälkijäristyksiä päivällä, mielenkiintoinen tunne kun maa heiluu, vähän niinkuin olisi humalassa. Toivotaan ettei järistyksiä tule enää kun olemme täällä!

Sitten kuvia kuvia kuvia! 

 

Tämmöisen määrän ruokaa saa täällä hintaan 9,90e Leonardoksessa, kaksi ihmistä söi mahansa täyteen! 

 

Pojat pelas palloa!

 

Kesätyttö, kesätukka, kesä kesä kesä!

 

Tämmöinen mulle kans!

 

Sairasloma

Niin sitä sitten kävi että selkä hajosi töiden takia, hienoa. Kävin mielenkiintoisen reissun sairaalassa. Seuraavalla kerralla muistan nukkua enemmän kuin 7h ennen kun menen sairaalaan, jossa kukaan ei puhu englantia ja jossa sinua heitellään pitkin ja poikin ja olet yksin.

Aamu alkoi siis sillä että menin hotellimme respaan ilmoittamaan että tarvitsen lääkärin ajan selkäkipujen takia. He sanoivat että ainoa vaihtoehto on että lähden ensiapuun tarkistuttamaan itseni, no sehän sopi, ei siellä varmaan kauaa mene. Kirja kuitenkin mukaan, jos menisi kauan.

Sairaalassa olin ensin työkaverini kanssa joka minut sinne vei ja hän kertoi ongelman hoitajalle. Sitten pääsin ensin hoitajan tarkistukseen, kuume mitattii, verenpaine mitattiin ja otettiin sydänkäyrä, mikä hieman hämmensi. Mutta olin tyytyväinen että kaikki tarkistettiin. Sitten istuin odottamaan lääkäriä, työkäverini lähti töihin ja antoi minulle respan numeron johon soittamalla saisin kyydin takaisin hotellille.

Lääkäri puhui huonosti englanti, yritin parhaani mukaan kertoa mihin sattuu ja sen että kipu on pahinta töitä tehdessä. lääkäri lähetti minut röntgeniin, jossa selkäni kuvattiin murtumien varalta, kerroin kyllä ettei mitään trauma peräistä voinut olla, en ole kaatunut töissä selälleni. No kävin röntgenissä ja menin odottamaan sitä että ortopedi ottaisi minut vastaan. No siinä meni aika kauan, onneksi oli kirja mukana. Tunsin myös myötätuntoa vanhempia kohtaan joiden pienelle lapselle laitettiin iso kipsi käteen. ortopedi (joka ei puhunut englantia, eikä hänen kaksi avustajaakaan puhunut englantia) pyöritteli käsiäni ja puhui jotain mitä en tiedä, sitten toinen avustajista pisti minuun piikin ja antoi paketillisen piikkejä mukaan, niitä pitäisi laittaa kerran päivässä. sanoin että se ei ole mahdollista, kysyin onko mahdollista saada tabletteja, onneksi oli.

Sitten taas odottelin, vielä kerran lääkärille jolta saisin reseptin ja ohjeet tulevaa varten. Mitäpä sieltä muuta tuli kuin viikon sairasloma ja kipulääkettä. Saa nähdä riittääkö viikko parantamaan tämän selän vai tuleeko vaiva heti uudestaan kun jatkan töitä. No nyt on viikko aikaa ottaa aurinkoa, lukea kirjoja ja katsoa sarjoja tietokoneelta.

Crazy day!

Kertoisinko ensin tästä päivästä, vietimme aivan hullun päivän Modenassa ja reissu päättyi tietenkin pieneen paniikkiin ja juoksemiseen tai no Tommi juoksi.

Aloitimme päivän hieman myöhään nukkumalla, aamutoimet kiireellä tekemällä ja puolijuoksua menemällä hotellille kysymään saisimmeko aamiastyttö Danielalta kyydin Imolan juna-asemalle. Tottakai saamme oli vastaus, hän oli sinne päin menossakin heti töiden jälkeen. Juna-asemalla ostimme liput Modenaan, se meni hyvin niinkuin aina. Sitten totesimme ettei kummallakaan ole mitään käsitystä mihin junaan pitää mennä, missä modena on? Lähellä Bolognaa? Riminiä? Parmaa? Hmm.. Onneksi on departunes taulu missä lukee myös junien pysähdyspaikat, ongelma oli että taulut olivat vanhoja ja vasta kolmannessa taulussa oli semmoinen juna joka lukee myös aseman televisioaikatauluissa. Mahtavaa, tiesimme mihin junaan mennä!

Modenassa kävelimme ensin asematunnelin väärään päähän, jotenkin se tuntui järkevämmältä ratkaisulta. Sitten kävelimme taas toiseen päähän ja kohti keskustaa. Keskustassa pyörittyämme huomasimme ettei kummallakaan ole mitään käsitystä missä olemme. Harhailimme keskustassa 3h kävellen ympyrää, oli siesta joten kaikki kaupat oli kiinni, ruokapaikkoja oli harvassa ja olimme oikeasti eksyksissä. Löysimme pienen ravintolan jossa kävimme syömässä, ravintolassa oli ”talking menu” eli myyjä kertoi mitä he voivat tarjota, ravintola oli niin tuore ettei menuja vielä ollut olemassa. Saimme hampurilaiset, nam! Sitten jatkoimme ympyrän kävelemistä. Ympyrän kävelemisestä oli hyötyäkin kävimme Ferrari-kaupassa hieman katselemassa autoja! Sitten jatkoimme kävelemistä ja löysimme kartan ja kaksi miestä sen vierellä opasti meidät juna-aseman suuntaan. Pikku hiljaa oikeaan suuntaan kävellessä talotkin alkoivat näyttää tutulta ja löysimmekin perille juna-asemalle! Mahtava tunne kun tietää missä on.

Palasimme junalla Imolaan, menimme leonardosiin (kauppakeskus) shoppailemaan vielä ja ostamaan ruokaa talolle. Hullua shoppailua kaupasta kauppaan nopealla aikataululla ja sitten vielä kauppaan ja sitten soitettiin taksi hakemaan. Kun taksi tuli, pakkasimme laukut auton kyytiin ja sitten Tommi kysyi missä hänen olkalaukku on? Hmm.. pitäisikö minun tietää? Laukku kadoksissa, se tästä vielä puuttui. Mietimme hetken ja Tommi lähti juoksemaan kenkäkauppaan missä laukusta viimmeiset muistikuvat olivat, minä jäin taksin kanssa odottamaan, mahtava tunne kun taksin mittari raksuttaa ja italialainen kuski istuu hermostuneena. Onneksi laukku löytyi ja pääsimme onnellisesti takaisin talolle. Mutta oikeasti HULLU päivä.

Sitten jotain töistä, ensimmäinen viikko keittiöllä meni tosi hyvin, enimmäkseen värkkäilin alkupalaleipiä ja puhdistin ravunpyrstöjä. Pääsin myös tekemään pääruokalisukkeita ja jotain pikkuhommaa. Päivät ovat rankkoja 10h päivässä jalkojen päällä töissä ilman taukoja ja viikonloppuna oli todella kiireistä. Yksi sairaslomalla olevista pääkokeistakin oli töissä kipsikäden kanssa koska tarvittiin! Siinä on todellinen kokki, todella tehokas vaikka vain yksi käsi käytössä. Pastaa en päässyt tekemään kun yhtenä päivänä, mutta ehköhän sitä ehdi tässä viikkojen aika värkkäillä vielä! Keittiössä on se hyvä puoli että ruokia saa napsia matkan varrella ja työtä on koko ajan, aika menee todella nopeasti.

Niin ja tietenkin se fakta että 40km päässä olinpaikastamme oli 5,9 richterin maanjäristys oli jännää, herättiin aamulle klo 4 siihen että kolmekerroksinen kivitalomme heilui ja tärisi. Oikeasti pelotti. Onneksi se oli pian ohi. Töissä kukaan ei ollut moksiskaan järistyksestä kaikki eivät edes olleet heränneet siihen vaikka asuivat huomattavasti lähempänä järistyskeskusta kuin me! Tuli ihan muumien maanjäristys-tulva jakso mieleen, odotamme sitä tulvaa täällä vielä.

Sitten vähän kuvia! 

 käytiin jäätelöbaarissa, ostettiin vohveli jäätelöllä ja kermavaahdolla ja karkeilla, nam nam nam!

Löydettiin jotain minulle todella tuttua, punainen risti vaikuttaa myös Italiassa

Äiti ja Isä, löysin auton, ajan suomeen tällä, oli halpa, ostin velaksi!

 Adrian on todellinen kokki kipsikädessä, kipsi oli myös todella hienosti paketoitu!

Tämmöisiä mahtikakkuja tehdään häihin!