Niin sitä sitten kävi että selkä hajosi töiden takia, hienoa. Kävin mielenkiintoisen reissun sairaalassa. Seuraavalla kerralla muistan nukkua enemmän kuin 7h ennen kun menen sairaalaan, jossa kukaan ei puhu englantia ja jossa sinua heitellään pitkin ja poikin ja olet yksin.
Aamu alkoi siis sillä että menin hotellimme respaan ilmoittamaan että tarvitsen lääkärin ajan selkäkipujen takia. He sanoivat että ainoa vaihtoehto on että lähden ensiapuun tarkistuttamaan itseni, no sehän sopi, ei siellä varmaan kauaa mene. Kirja kuitenkin mukaan, jos menisi kauan.
Sairaalassa olin ensin työkaverini kanssa joka minut sinne vei ja hän kertoi ongelman hoitajalle. Sitten pääsin ensin hoitajan tarkistukseen, kuume mitattii, verenpaine mitattiin ja otettiin sydänkäyrä, mikä hieman hämmensi. Mutta olin tyytyväinen että kaikki tarkistettiin. Sitten istuin odottamaan lääkäriä, työkäverini lähti töihin ja antoi minulle respan numeron johon soittamalla saisin kyydin takaisin hotellille.
Lääkäri puhui huonosti englanti, yritin parhaani mukaan kertoa mihin sattuu ja sen että kipu on pahinta töitä tehdessä. lääkäri lähetti minut röntgeniin, jossa selkäni kuvattiin murtumien varalta, kerroin kyllä ettei mitään trauma peräistä voinut olla, en ole kaatunut töissä selälleni. No kävin röntgenissä ja menin odottamaan sitä että ortopedi ottaisi minut vastaan. No siinä meni aika kauan, onneksi oli kirja mukana. Tunsin myös myötätuntoa vanhempia kohtaan joiden pienelle lapselle laitettiin iso kipsi käteen. ortopedi (joka ei puhunut englantia, eikä hänen kaksi avustajaakaan puhunut englantia) pyöritteli käsiäni ja puhui jotain mitä en tiedä, sitten toinen avustajista pisti minuun piikin ja antoi paketillisen piikkejä mukaan, niitä pitäisi laittaa kerran päivässä. sanoin että se ei ole mahdollista, kysyin onko mahdollista saada tabletteja, onneksi oli.
Sitten taas odottelin, vielä kerran lääkärille jolta saisin reseptin ja ohjeet tulevaa varten. Mitäpä sieltä muuta tuli kuin viikon sairasloma ja kipulääkettä. Saa nähdä riittääkö viikko parantamaan tämän selän vai tuleeko vaiva heti uudestaan kun jatkan töitä. No nyt on viikko aikaa ottaa aurinkoa, lukea kirjoja ja katsoa sarjoja tietokoneelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti