maanantai 14. toukokuuta 2012

Buongiorno tutti!

Puolivälissä ollaan, 6 viikkoa takana ja 6 viikkoa edessä päin, niin se aika rientää!

Tämä viikko on ollut samanlainen kun muutkin viikot, töitä töitä töitä ja töitä. Paljon on ollut taas tapahtumia: kahdet häät, ristiäiset, 18-v synttärit, allasbileet, 200hlön lounas tapaaminen. Paljon on siis järjestelty tuoleja, pöytiä, kiillotettu laseja, taiteltu lautasliinoja, aseteltu haarukoita ja veitsiä oikein. Tätähän ne päivät enimmäkseen sisältävät siis sen lisäksi että tarjoillaan ja siivotaan.

Mutta nyt täytyy kertoa että tarjoilija päiväni ovat ohi.  Puoliväli on nyt joten Tommin kanssa vaihdamme paikkaa, minä menen keittiölle leikkimään kokkia ja Tommi laittaa puvun päälle tarjoilemaan. Onneksi on nyt kaksi vapaa päivää aikaa sulatella sitä ajatusta että loppu aika pitää olla keittiöllä, jännittää!

Tänään vapaa päivän kunniaksi lähdemme kävellen Toscanellaan, emme tiedä mitä siellä on, mutta se kuulostaa hyvältä reissulta, kävelymatka on noin 4-5km sinne ja sama takaisin. Huomenna lähdemme harjoittelijoiden (kahden ranskalaisen tytön ja espanjalaisen pojan) kanssa Riminiin, uimaan, ottamaan aurinkoa, shoppailemaan ja näkemään taas kaikkea uutta. Onneksi saimme kaksi vapaata niin ehtii tosissaan matkustellakkin ja nähdä Italiasta muutakin kuin Monte del Reen ja staffhousen!

 
Terrazza panoramico, hotellin takapihan terassi.

Käytiin Imolassa kauppareissulla Andean ja Achiman kanssa! 

  Kauppareissulla käytiin leikkipuistossa, lapsihan on terve kun se leikkii?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti