tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ruoka kulttuuri

Olen paljon puhunut siitä mitä täällä ollaan tehty, millaista on töissä, miten menee, yms. Nyt haluaisin kertoa teille mitä täällä syödään ja kuinka paljon täällä syödään.

Saamme töissä kaksi kertaa päivässä lämpimän ruoan. Ruoalla on yleensä pastaa, spagettia kastikkeessa tai ilman. Aina on myös tuoretta lämmintä leipää (ei voita, ei kinkkua, ei juustoa). Salaattia, johon on lisätty öljyä ja suolaa, paljon suolaa, joskus niin paljon ettei se ole minun mielestäni ole edes syötävää! Joskus on lihaa tai kanaa, ei joka päivä. Myös tuoretta ryöpättyä ja paistettua pinaattia on joskus. Hyvinä päivinä on pitsaa, pitsassa ei ole yleensä muuta kuin tomaattikastiketta ja juustoa, mutta se on taivaallista. Tämä on siis se mitä me oikeastaan syömme päivittäin, karppaajien unelma ruokavalio?

Asiakkaiden ruoat ovat tottakai hienompia. Asiakkaiden pasta on aina itse tehtyä, kaikki pasta mikä menee asiakkaille tehdään itse taikinasta lähtien. Myös jokainen leipä ja leivokset ovat itse tehtyjä. Ja leipä on aina tehty samana päivänä eli se on todella tuoretta. Vanhat leivät jotka eivät mene säästetään ja niistä jauhetaan korppujauhoja ja käytetään siis hyväksi, ekologista!

Yleensä asiakkaat jotka tulevat syömään ravintolaan syövät seuraavanlaiset annokset.
Alkuruoka: pieni salaatti, täytetty kurpitsankukka tai jotain muuta pientä ja sievää.
Ensimmäinen pääruoka: Pastaa, jossain muodossa ehkä merenelävien kera
Toinen pääruoka: Lihaa, yleensä pihvi ja vihanneksia
Jälkiruoka: Jäätelöä, kakkua jotain suussa sulavaa.
Kahvi: espresso jonka kanssa tarjoillaan pieniä leivoksia (suklaakonvehdin kokoisia)
Juomana on yleensä vesi ja viini (puna- tai valkoviini)
Hinta: yhdeltä ihmiseltä tämä maksaisi noin 100-200e, riippuen viinistä ja ruuista mitkä henkilö valitsee.

Juhlissa on yleensä yksi menu, mutta juhlat menee yleensä näin. Saapumisen jälkeen

Ensin seisten syödään ja juodaan: kuohuviiniä, alkupala leipiä, kinkkua, juustoa, täytettyjä simpukoita, kanankoipia
Pöytiin tarjoiltuna
Alkuruoka: salaatti
Ensimmäinen pääruoka: Pasta
väliruoka: jäähdyke
Toinen pääruoka: Lihaa
Jälkiruoka: Leivos
Kahvitus seisaaltaa: espressoa, kakkua, pikku leivoksia.

Nämä ihmiset siis oikeasti osaavat syödä. Jopa lyhyessä ajassa ihmiset saavat syötyä kaiken tämän. Minä olisin täynnä jo pasta annoksen jälkeen, mutta kaikki syövät vielä lihan, kakkua, leivoksia, kahvia, viiniä, kaikkea mitä on tarjolla!

Mielenkiintoista tässä maassa on myös se että juhlissa kaikki juovat viiniä ja jotenkin kummasti illan päätteeksi myös kaikki autot katoavat. Täällä ilmeisesti ei autolla ajo hieman ottaneena ole rikos ja toki viinin jälkeen kaikki ovat juoneet espresson joka toki piristää muttei poista alkoholia elimistöstä. 

Tässä oli jotain ruoasta, ruoka on aina hyvä puheen aihe. Niin ja täällähän ei tunneta suodatinkahvia, ravintolassamme ainoa kahvi vaihtoehto on espresso tai espresso pohjaiset kahvit kuten cappuchino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti