Työpaikan respan työntekijä tilasi meille taksin aamuksi, koska taksin tilaaminen on vaikeaa kielimuurin kanssa. Menimme taas taksilla Imolaan ja ostimme junaliput Parmaan, tiesimme suurinpiirtein minne päin lähtisimme. Perillä sitten ostimme Parman kartan, ihan vain eksymisvaaran vuoksi, Parma on kuitenkin 400 000 ihmisen kaupunki eikä mitenkään pieni. No lähdimme suunnistamaan kaupunkia kohti, seurasimme massaa, koska moni junasta lähtenyt lähti samaan suuntaan. Se osoittautui hyväksi ideaksi, löysimme jonkun ison vanhan rakennuksen ja sen takana olevan puiston. Kävelimme vain ympyrää, pysähdyimme ostoksille välillä. ostimme jäätelöä, jäätelökauppias oli mukava kun sanoimme että olemme Suomesta hän lupasi meille kolmepientä palloa yhden ison pallon hinnalla, joten saimme kokeilla eri makuja ja olihan se hyvää!
Kuvan jäätelössä oli sacher, kinder ja manino (älä kysy en tiedä) jäätelöä, nam!
Kulttuuri on Italiassa aivan erillaista kun suomessa, rakennukset ovat hauskoja, väreiltään ja muodoiltaan. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyileviä, kahvilassa oli pöytiin tarjoilu, olemme myös oppineet antamaan tippiä aina kun käymme syömässä. Italian kieli on vaikeaa, mutta olemme tulleet jo hyvin toimeen kaupoissa ja muualla. Töissä on oppinut perusasiat ja minä ainakin ymmärrän Italiaa jo kohtuu hyvin. Työkavereista vain yksi puhuu englatia (salin puolella), joten olen joutunut muutamia kertoja työkavereille tekemään sen kun he puhuvat Italiaa minulle minä vastaan Suomeksi, se saa heidät hiljaisiksi ja he sen jälkeen yrittävät puhua englantia, kun puhun heille suomea he ymmärtävät sen että minä en oikeasti ymmärrä. Se myös kehittää heidän englannin kieltään kun he joutuvat puhumaan sitä.
Mutta takaisin aiheeseen, päivä meni mukavasti Parmassa kävellen ja löysimme myös toispuoljokkee ison puiston jossa menimme käymään. Kuvat kuitenkin kertovat enemmän matkastamme Parmassa.
Löysimme todella ison puun!
Miksei suomessa taloja maalata eriväreillä, näitä oli kaduilla todella paljon ja aina kun väri vaihtuu numero menee eteenpäin, esim keltainen 10, vihreä 12, keltainen 14, oranssi 16, jne.
Löysimme jonkun todella hienon rakennuksen, sijaitsi puiston toisessa päässä!
Löysimme oven, Tommi (193cm) ei mahtuisi sisään!
Tunnista lintu?
Puistossa oli lampi, lammessa uiskenteli ylläolevia lintoja, sorsia, ISOJA kaloja niin ja kilpikonnia? semmoinen mitä ihmettä fiilis kun törmäsimme tähän pieneen otukseen.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti